Timo Kopola

kopola_t_052.jpg

Nimi:Timo Kopola 
Lempinimi:"Kopo"
Synt.aika:26.4.1981 
Numero:4 
Pelipaikka:toppari 
Pituus:181 
Paino:80 
Jalkaisuus:oikea  
PS-44 -kaudet:Oisko seitsemäs? 
 

 

haastattelu kuva kuva 2 kuva 3 kuva 4

Lahjakkaana hiihtäjänä juniorivuosinaan tutuksi tullut Timo on ollut Seppojen tukipilareita jo vuosikausia kohtuullisen nuoresta iästään huolimatta. Pelattuja ja eri toten kokonaisia otteluita löytyy enemmän 2000-luvulta enemmän kun kenelläkään muulla Seppo-pelaajalla.

Hakassa junnu-ura kulki nousevaa kehityskaarta vuosi vuodelta, voisi jopa epäillä että hiihdon poisjättäminen edesauttoi tätä "Kopon" vaihtaessa haarakäynnin kentillä juoksemiseen. Ja tulosta syntyi, piirijoukkueet kahlattiin läpi tietenki Pohjola cupia myöden. Mitaleita tuli A-junioreista niin alaikäisenä kuten A-ikäisenäkin. Eniten tätä tulevaa isää jäi juniorivuosilta kismittämään viimeisen A-junnu kauden neljäs sija SM-sarjassa ja mahdollisesti myös Turussa epäonnistunut pilkku...

Junnuista "Kopo" siirtyi Hakan edustukseen ja tahkosikin yhden kauden edustuksessa sekä siinä samalla Pallo-Sepoissa pelaten. Yksi unelma täyttyi syksyllä 2002, kun Timo juoksi Porissa kentälle Jazzia vastaan veikkausliigapelissä. Seuraavana talvena Kopo kävi entisessä Atlantiksessa tekemässä muutaman kuukauden vatsalihasliikkeitä Tiittasen valmennuksessa. Atlantiksen tarjoama vuoden vatsalihassopimus ei "Kopolle" kelvannut ja hän palasi Valkeakoskelle ja tietenkin Sepposusien pariin.

Tällä tiellä "Kopo" edelleen on ja takana on monta vuotta kapteenina toimimista, maalintekoa, vankkumatonta puolustustyötä sekä vuodesta 2008 alkaen kakkosvalmentajan pestin hoitaminen pelaamisen ohella. Futsalissahan Timo on noussut maamme valioihin ja päässyt maajoukkueleireille asti, tosin työkiireet ovat siirtäneet aina eteenpäin varsinaista leirille menoa...