Suden Raatelut

(28.5.2010)

Avain koodikieleen

Muistan vahvasti aloittaessani miesten sarjoissa jalkapallon pelaamisen oudoksuneeni perheellisiä pelureita. Tämä tottakai oli asia, joka ei tullut juniorijoukkueissa vastaan. Perheellisillä oli välillä mielestäni koodikieltä keskenään, kun he keskustelivat kotiasioista. Itse olin silloin huuli pyöreänä useampaan kertaa, kun en moisista asioista mitään tajunnut.

Tietysti perheellisillä oli poissaoloja harjoituksista useammin kuin muilla pelaajilla, poislukien vuorotyöläiset. Kyllähän se aina nuorta nauratti, kun kuuli poissaolon syyksi lastenhoidon, kun vaimolla oli jumppa samaan aikaan. Koskaan ei tullut mieleen, että nämä pelurit ovat kotona lasten kanssa mieluusti päästäkseen seuraaman lapsen kehittymistä.

Asioiden tärkeysjärjestyksestä ei minulla ollut silloin hajuakaan. Itse elin omaa elämääni ilman vastuuta ja huolen häivää, kuten nykyään seurani nuorempi osasto. Vuosien vieriessä perheenlisäystä saivat omaa ikäluokkaani lähellä olevat pelurit. Eikä aikaakaan, kun vastuullani on pieni ja hauras elämänalku. Viimeistään tässä vaiheessa kolahti omaankin nuppiin, että tässähän ollaan jo iällisesti aikuisia, henkinen puoli tosin laahaa perässä.

Nykyään katselen nuorempien touhuja sekä kuuntelen heidän juttuja. Väkisin niistä tulee ajatuksiin, että olenko itsekin ollut samanlainen heidän ikäisenään. Pakkohan se on myöntää, että valitettavasti.

Tämä ajatusleikki tuo kieltämättä mieleen kuinka suuri rikkaus joukkueurheilussa eri ikäluokkien mukana olo on. Nuoret oppivat paljon vanhemmilta pelaajilta myös pelin ulkopuolisia asioita. Vuosia vanhempien pelaajien elämää läheltä seuranneena olen ollut ylpeä tuntiessani nämä hienot jalkapalloilevat isät, joiden ajatusmaailma on muuttunut totaalisesti lapsien tullessa mukaan elämään.

Jos pääsen edes lähelle näitä henkilöitä isänä olossa, voin vanhana kiikkustuolissa olla itsestäni ylpeä. Niin se maailma muuttuu, ennen parasta oli olla jalkapallo jalassa, nykyään se on olla oma vauva sylissä.

-Pauli Jokinen- 

(29.1.2010)

Funsai

Salifutis, karvapallon potkiminen vai mikä se oli? No futsal tietenkin, laji jota harrastetaan koko ajan lisääntyvin määrin. Missä Suomen futsal tällä hetkellä menee?

Verraten salibandyyn, laji on tällä hetkellä siinä vaiheessa kun salibandya alettiin kutsua sählyn sijaan oikealla nimellään ja pääsarja sai median kiinnostumaan itsestään. Vielä päänavaus mediassa on kuitenkin alkuvaiheessa ja futsalin pääsarjaa ei töllössä nähdä. Syytä en tiedä, mutta suuri menetys se kuitenkin on.

Lajin suurin tarve olisi tällä hetkellä saada televisioaikaa, jolloin lajiliitto sekä seurat pystyisivät myymään lajia paremmin sponsoreille ja saada tätä kautta talouksiaan kuntoon. Tietysti lama vaikuttaa talouksiin joka lajissa ja alalla, mutta katsoessamme laman läpi, on suuria muutoksia tapahduttava jotta jalansijaa, kehitystä sekä jatkuvuutta lajiin saataisiin.

Maajoukkue on mennyt suuria askeleita eteenpäin paikallisen pääsarjajoukkueemme Mad Maxin päävalmentajan johdolla ja GFT oli erittäin lähellä suurta yllätystä eurocup-peleissä. Suurta muutosta on siis tapahtunut 2000-luvun aikana.

Alkujaan pääsarjaa pelattiin turnausmuotoisena ja peli oli päätöntä kohkaamista suoraan sanoen futista salissa, nykyään peli on jo kontrolloitua futsalia. Viihdyttävyyttä kontrolloitu peli tietenkin poistaa, mutta suunta on oikea ja kun oikea tasapaino peliin löytyy, iskee laji varmasti läpi suurella vaihteella myös valtamediassa.

Maailman huipulla kontrolloituun peliin tulee lisävivahteena uskomattomat harhautukset sekä maalit. Tähän on pyrittävä myös täällä, yllätyksellisiä sekä huipputaitavia pelureita löytyy vasta kourallinen pääsarjastamme.

-Pauli Jokinen-

(13.8.2009)

Sohvaperunan paratiisi, puolison painajainen

Taas on uusi kausi käynnistymässä Englannin Valioliigassa ja jalkapalloväki odottelee sormet syyhyten television äärellä lauantai- sekä sunnuntaimatseja. Jokavuotinen perinne kiristää kotona pariskunnan välejä, tietysti joissakin onnekkaissa kodeissa molemmat puoliskot seuraavat nenä ruudussa pallon liikkeitä tähdeltä toiselle.

Valioliigalla on ollut monet vuosikymmenet suuri kannattajakunta suomenmaassa ja tv-lähetysten lisääntyessä katsojien määrään saadaan uusia innokkaita. Lähes joka joukkueelle löytyy Suomesta kannattajansa, joskin suurimmat seurat keräävät eniten kannattajia taaksensa.

Suomesta löytyy myös monia omaan joukkueeseensa uskovia fanikerhoja, jotka järjestävät pelimatkoja sumuisille saarille sekä yhteisiä illanviettoja pelien parissa.

Tuleva kausi tulee olemaan jälleen kutkuttava, vaikkakin suurella todennäköisyydellä joku 4 suuresta seurasta (Manchester United, Chelsea, Liverpool, Arsenal) tulee jälleen mestaruuden kuittaamaan. Varteenotettavia kärkijoukkueita löytyy tietysti myös muitakin, esimerkiksi yllätysvalmis ja pohjattomalla öljyrajakassalla varustettu Manchester City.

Vannoutuneena Liverpool-kannattajana tietysti uskon vahvasti omieni mestaruusmahdollisuuksiin. Valioliigan seuraajana mielestäni yksi hauskimmista asioista on keskustella/väitellä kaverien kanssa omien seurojen mahdollisuuksista. Väittelyt ovat välillä kuumia ja silloin tällöin joku poistuu keskustelusta naama mutrussa kun joku on osunut arkaan paikkaan, kuitenkaan pitkiä riitoja näistä ei synny, ja herne nenässä paikalta poistunut liittyy takaisin joukkoon jatkamaan lämminhenkistä keskustelua.

Ensimmäiset omat muistikuvat piirtyvät mieleeni 80-90-lukujen taitteesta, kun viikkorahalla ostettuja karkkeja tai sipsejä tuli mutusteltua kotisohvalla ja katseltua joka viikko TV 2:n puolelta valioliiga-lähetystä. Vieläkin mieleen palaavat esimerkiksi Liverpoolin Candy-mainoksiset paidat, Arsenalin JVC:t sekä ManU:n Sharpin vastaavat.

Ajat eivät enää palaa, kun palloa pelattiin Englannissa vain pitkä päätyyn ja perään, mutta nyt saamme nauttia monipuolisemmasta ja monikansallisemmasta pelistä. Monen mielestä muutos ei ole pelkästään vain hyvästä…

-Pauli Jokinen-

---

(6.8.2009)

Harrastuksen kautta sosiaalisen elämän perustaidot

Lapsena vanhempani jaksoivat kuskata ja välillä raahata minua harrastuksesta ja kilpailusta toiseen. Olen erittäin kiitollinen heille tästä avusta näin ”aikuisena”. Ilman heidän jaksamistaan olisi elämäni paljon köyhempi rahallisesti ja henkisesti.

Harrastin pienenä jalkapalloa, jääkiekkoa, lentopalloa, yleisurheilua ja hiihtoa. Kaikissa näissä harrastuksissa olin paljon tekemisissä toisten lapsien sekä aikuisten seurassa. Olin jo alle 5-vuotiaana yleisurheilussa mukana ja jos ikäiselleni ei kilpailuja ollut, kiersin kuitenkin maskottina muiden mukana.

Pikkuhiljaa lajit lisääntyivät iän karttuessa ja tutustuin uusiin ihmisiin. Jalkapalloa pelatessani sain laajimman tuttavapiirin ja sinänsä ison jalkapalloperheen oman joukkueeni sekä tuttujen vastustajien myötä. Nykyään tuntuu, että suurimmassa osassa joukkueista on joku tuttu ja juttua riittää aina useammaksi hetkeksi tavatessamme.

Lapsille olisi erittäin hyödyllistä harrastaa monia urheilulajeja pienestä pitäen, ei pelkästään terveellisten elämäntapojen vuoksi, vaan myös sosiaalisten taitojen vuoksi.

Suomessa olisi vähemmän syrjäytyneitä sekä ujoja nuoria, ja lapset saisivat oman perheensä lisäksi toisen suojaverkon jolle kertoa ongelmistaan. Harrastuksen myötä lapsi ”joutuisi” kanssakäymisiin erilaisten ihmisten kanssa ja oppisi käyttäytymään reilusti toisia kohtaan.

Sosiaalisen ihmisen ei tarvitse kantaa koko maailmaa harteillaan, osaamalla puhua ja pyytää apua saa helposti jonkun tuttavan jakamaan painoa harteilta. Itse en ole koskaan ollut hiljaisimpia ihmisiä, mutta osaltaan nuorena opitut tavat ovat helpottaneet sisälläni olevaa ujoutta pysymään piilossa.

Ei sitä tietysti lapsena ajattele että joskus voisin hyötyä sosiaalisuudestani, mutta näin se kuitenkin on. Nykyään yksi tärkeimmistä työkaluistani on suuri leipäläpeni, jota käytän töissä 8 tuntia päivässä avustaessani asiakkaita puhelimessa.

Unelmani oli olla ammattijalkapalloilija, joka ei onnistunut, mutta sitä varten harjoitellessani opin kuitenkin nykyisen ammattini aakkoset. Toivottavasti tämä kirjoitus inspiroi vanhempia potkimaan lapsia iloisten harrastusten pariin!

 

 -Pauli Jokinen-

 

---

(24.7.2009)

Oikea mies oikeaan aikaan

 

Kesän ehdottomasti hienoimpia urheiluhetkiä on tarjonnut Suomen lentopallomaajoukkue. Uskomattomia esityksiä Maailmanliigassa ja sopivana höysteenä loistava tunnelma kotipeleissä. Nyt odotetaan saman tahdin jatkuvan MM-karsinnoissa Tampereella.

Kotiyleisö on varmasti valmiina taistoon ja saman tekee poppamies Mauro Berruto. Timo Hoivalan jälkeen puikkoihin astunut italialainen on onnistunut kutomaan suomalaisista yhden maailman vahvimmista peitoista verkolla sekä jalostamaan Mikko Eskosta hyökkäyspelin huipputekijän. Näillä aseilla sekä kovalla asenteella kaatui Brasiliakin saappaat jalassa Hakametsässä johdettuaan peliä jo erin 2-0.

Astuessaan päävalmentajan pallille Berruto sai jo valmiiksi kovan nipun käsiinsä ja takaa oli tulossa monia nuoria rinkiin mukaan. Monella tapaa Suomi oli jo Hoivalan aikana lähellä maailman kärkeä, mutta viimeisen sysäyksen nousulle toi lahjakas Berruto.

Historia tuntee monta valmentajaa, jotka ovat tuoneet sen viimeisen latauksen joukkueeseen ja nostanut huipulle. Parhaana esimerkkinä mieleen tulee Curt Lindström, joka sai omalla erikoisella tavallaan iskostettua voittamisen tavan Suomen lätkämaajoukkueeseen ja kaikkihan me tiedämme mitä siitä syntyi vuonna 1995 Globenissa.

Kreikan jalkapallomaajoukkue oli useasti rämpinyt arvokisoissa, kunnes puikkoihin astui totalitääriseen kuriin ja taktiikkaan erikoistunut Otto Rehhagel. Kreikka voitti vuoden 2004 jalkapallon EM-kisat puolustukseensa nojaten.

Seuraavaksi toivoisin, että Suomen jalkapallomaajoukkueelle löydettäisiin vastaava ”messias”, joka nostaisi joukkueen seuraavalle tasolle ja arvokisoihin mukaan. Tietysti tähän tasonnousuun ei riitä vain valmentaja, joukkueen ikärakenteen sekä terveystilanteen pitää olla ideaalilla tasolla.

Lentopallomaajoukkueessa nämä asiat ovat parhaalla mahdollisella tolalla, ja oikeastaan vain Mikko Eskon poissaolo tiputtaisi joukkueen tasoa merkittävästi. Uskallan kuitenkin väittää että ilman poppamies Berruton teesejä ja vahvaa fyysistä preesenssiä Suomi ei taistelisi rinta rinna maailman huippuja vastaan. Mauro oli oikea valinta ja mies paikallaan oikeaan aikaan.

-Pauli Jokinen-

---

(11.6.2009)

Veikkausliigan murheet ja tulevaisuus?

 

Tänä keväänä on suureen ääneen mediassa kauhisteltu Veikkausliigan katsojamääriä, jotka jatkavat edelleen laskua vuoden 2007 huippulukemista. Voisi siis sanoa että on palattu totuttuun pienen kasvun jälkeen. Totuushan on se, että vain yksittäisten vuosien kohdalla voidaan sanoa joko yleisökadosta tai -ryntäyksestä katsomoihin.

Syiksi tämän vuoden yleisökatoon on kerrottu huonokuntoiset kentät sekä huonot ilmat. Ja tietysti mediassa suuren huomion on saanut sana ”tuote”, eli jalkapallo tuotteena ei tällä hetkellä ole riittävän kiinnostavaa suurelle yleisölle.

Mikä avuksi? Yksi vaihtoehto voisi olla kysyä kansan mielipidettä siitä, että mikä olisi se juttu joka saisi yleisöä katsomoon. Missään vaiheessa ei ole mediassa ollut puhetta tästä asiasta. Suurin osa katsojista tulee katsomoon rakkaudesta lajiin ja kannustamaan omaa seuraa. Mikä olisi keino saada ne ihmiset katsomoon, jotka eivät lajia palavasti rakasta?

Suomessa selitään katsomoiden tyhjyyttä jalkapallokulttuurin puutteella. Käsittääkseni kulttuuri on ollut aina itsemme tekemää, 1970-2000-luvuilla kulttuuria oli tulla pipo päässä ja tuulipuku päällä sekä olla hiljaa katsomossa. Pilkat kuuluivat ainakin hyvin kentille. Tällä hetkellä edellisen kulttuurin luoneet ovat sukset sekaisin uusimman, Keski-Euroopasta tuodun katsomokulttuurin kanssa.

Fanijoukot laulavat ja kannustavat koko pelin ajan, tämä tuo tunnelmaa peleihin ja pelaajatkin innostuvat kun on meteliä. Vierasmatkoilla tuulipukukansakin intoutuu usein huutosakin mukaan, mutta kotikonnuilla ei parane huutaa ettei maine mene. Vielä on tekemistä, mutta olisihan se hienoa että nämä kulttuurit saataisiin paremmin sekoitettua. Tämä voisi tuoda taas lisää katsojia katsomoon.

Oman kylämme seura Haka on tänä vuonna panostanut tuotteen kehittämiseen ja kaikenlaista uutta on tullut. Osaltaan tämä selittää katsojamäärien kasvun, mutta osa on palannut katsomoon ”gloryhuntterina”, eli kun menestystä tulee, tullaan sitä katsomaan että ollaan nosteessa mukana. Ei siis varsinaisesti pelin vuoksi, vaan voittojen vuoksi.

Viime kaudella ei voittoja tullut ja katsomot ammottivat tyhjyyttään. Seura oli sekä taloudellisessa että pelillisessä kriisissä, ja silloin olisi tukea paikallisilta tarvittu. Tänä vuonna yleisöä on ollut taas enemmän ja siihen on oma ansionsa kovalla työllä, jota toimistolla on tehty sekä tietysti uusilla ideoilla joita Sedu Koskiselta on tullut.

Toivotaan että uusia tehostekeinoja tulee lisää ja ihmiset löytäisivät jatkossa vielä paremmin tiensä uusitulle ja kauniille Tehtikselle.

 

   -Pauli Jokinen-

 

---

(27.4.2009) 

 

Jalkapallo on sairaus

Otsikko kärjistää hieman asiani oikeata kantaa, mutta pienemmässä mittakaavassa kuvastaa loistavasti kaikkien joukkuepelien pelaajien arkea. Nuorena pelaaminen on intohimo, ja ainoat jotka siitä kärsivät ovat vanhemmat sekä sisarukset, kun aikataulut järjestetään pelaajan mukaan. Kotoa muuttamisen jälkeen yksin asuttaessa on ainoa vaihe kun peluri ei ole tilivelvollinen menoistaan muille kun itselleen.

Tämä on luultavasti pelurin parasta aikaa, siis lajinsa parissa. Voi mennä miten huvittaa kun kaverit kyselevät mukaan joko pelaamaan tai harrastamaan monien rakastamaa penkkiurheilua, niin katsomoihin kuin kotona pidettäviin peli-iltoihin. Tällöin kukaan ei harmistu menoistasi.

Seuraava vaihe onkin jo perheen perustaminen, jolloin peluri aikuistuu, haaveilee menoistaan ja pelien katselemisista samalla tavalla kuin nuorempana. Tämä ei tietysti pidä paikkaansa ultrafaneihin, jotka jatkavat samalla tavalla huolimatta puolisoistaan. Edelleen perheiden aikataulut järjestetään pelaajan harjoitus- sekä peliohjelmien mukaan. Joskus illat venyvät joukkueen parissa, ehkä saunaillassa tai muutaman pelaajan seurassa järjestettävissä iltamissa.

Kun peluri huomaa, ettei enää pärjää tai paikat eivät kestä pelaamista on muutama vaihtoehto jäljellä. Lopetat pelaamisen ja siirryt valmennus- tai huoltopuuhiin. Kunhan vain edelleen pääset pukukoppien hikiseen tunnelmaan mukaan. Osa jatkaa pelaamista, vaikkei peliaikaa tulekaan, ja osa, jos ikää jo riittää, siirtyvät ikämiespelien uskomattomaan maailmaan. Ja nämäkin vain siksi etteivät pysty luopumaan lajista ja pukukoppien hikisestä maailmasta. Vatsa kasvaa peli-iltojen myötä, ja aikataulut tehdään edelleen pelurin mukaan.

Sukujuhlissa käyminen on pienestä pitäen ollut erittäin harvinaista ja jopa taiteenlaji, että saa järjestettyä menonsa niin aikaisin tai toisena päivänä pelien vuoksi. Olemmeko itsekkäitä kun teemme näin lähimmäisillemme? Osaltaan olemme. Onko se tietoista? Ei ole, olemme tottuneet tekemään näin siitä lähtien, jolloin olemme ensimmäisen kerran astuneet vihreälle veralle. Lajirakkaus ja joukkuehenki ovat molemmat sairauksia, joita ei itse huomaa, kotona kylläkin tämä huomataan viikoittain, jollei jopa päivittäin.

Pasi Rautiainen kertoi sairaudestaan erittäin osuvasti Veikkaajassa, jota lainaan tähän:

”Vaikka mä olen jo vanha pappa ja jätkät huutaa joka aamu hoosiannaa, niin perkele, että fudis on yhä vaan hienoa. Kun on itse ollut pelaaja, ei se vaan lähde susta. On myös nähtävä, että tietyllä tapaa tämä on sairaus, joka heijastuu kaikkien läheistenikin elämään. Mutta fudis ei ole vaan Rautiaisen, vaan monen perheen sairaus.”

Ammattilaisilla aikataulujen tekeminen on toisaalta helpompaa, sillä heillä ei ole vielä kaiken päälle varsinaista ammattia, johon he matkaisivat joka aamu, ilta tai yö. Me harrastelijat teemme tuon, vielä harjoitusten sekä pelien lisäksi. Sekin vähentää aikaa tehdä perheen eteen asioita sekä viettää aikaa. Totta kai ammattilaisena pelaaminen on rankkaa niin pelaajalle kuin perheelle, mutta harrastajat menevät vielä iltaisin reeneihin tai peleihin rättiväsyneinä työpäivän tai –viikon jälkeen.

 Viimeisemmätkin energiavarat käytetään pelikentällä eikä kotona perheen eteen. Kevään aikana sarjojen alkaessa on hyvä antaa kotona tunnustusta, omalle puolisolle tai vanhemmilleen, jotka tekevät harrastamisestamme helpompaa. Käyvät kaupassa, pyykkäävät, tekevät ruokaa, huolehtivat aikatauluista, kuljettavat peleihin tai saunailtoihin, hoitavat lapsia poissa ollessasi ja jaksavat kuunnella valitusta joko vammoista, peleistä, harjoituksista tai valmentajasta. Jokaisen pelaajan tulee muistaa kotijoukkojen iso panos oman lajimme eteen, ja silloin tällöin myös jopa kiittää tästä.

 -BFB-

(10.3.2009) 

Maaliskuu 2009

Joukkue alkaa muodostua kevään korvella. Hyökkäyspäähän on tullut potentiaalinen vahvistus ja armeijastakin on porukkaa alkanut näkyä. Reeneihin tarvittaisiin vielä lisää kävijäkuntaa, jotta harjoituksissa voitaisiin alkaa keskittymään myös pelillisiin asioihin paremmin. 

Tämä tietysti on ollut monivuotinen ongelma, johtuen vuorotöistä sekä nuoremman poppoon pakollisista armeija-visiiteistä. Harva joukkue tällä tasolla saakaan tasaisesti 15-20 peluria harjoituksiin. Poikkeusta ei tarvitse kaukaa hakea, kun rakas naapuri vetää isolla porukalla reenejä. Tosin täytyy ottaa huomioon, että pelaajia niihin harjoituksiin saapuu kolmesta eri joukkueesta.

Harjoitusolosuhteita Tampereen kolmosdivarissa on monenlaisia. Osalla eli esim. kotikaupunkimme joukkueilla olosuhteet ovat mainiot(reenivuoroista nyt on aina kinaa sekä pulaa), kun taasen Tampereen seudun alueilla jotkut joukkueet eivät ole päässeet pitämään kunnon harjoituksia ollenkaan. Ensimmäinen harjoitusotteluvastus Tigers kuuluu tähän sakkiin. He ovat ratkaisseet ongelman pelaamalla mahdollisimman monta harjoitusottelua ennen sarjan alkua.

Keinoja on monia, ja onneksi Susihukkien ei ole näitä tarvinnut lähteä miettimään, sen verta hyvin talvikaudella asiat täällä ovat. No niin, kausi on siis polkaistu käyntiin myöskin harjoitusotteluiden saralta. Hyvä näin, pojille vähän vaihtelua kovien reenien välille. Tulos ei tosin mairitellut, jolla tosin ei ole tässä vaiheessa kautta vielä merkitystä. Pelissä oli paljon hyvää, paljon parannettavaa ja paljon ensimmäisessä pelissä tapahtuvia asioita.

Joukkueella oli vielä paljon poissaoloja, joten tämänkin pohjalta peli jäi ainakin minun kirjassani selvästi plussan puolelle. Tiedä sitten mitä Rehtori Nikander pelin jälkeisenä iltana saunanlauteillaan mietti. Joukkue alkaa valmistautua pienin askelin pelillisiin asioihin ja huhtikuun korvalla harjoitukset alkavat olla herkistelyä kohti sarjakauden avausta. Tämä vaihe on monelle pelurille iloinen asia, varsinkin niille joilla harjoitukset ovat jääneet väliin useasti ja kunto ei ole kohdallaan.

Moni tekee niinkin ovelasti, että ilmestyvät harjoituksiin vasta maalis-huhtikuun taitteessa välttäen kaiken kovan rehkimisen. Tosin nämä kaverit ovatkin jo jauhaneet pallokentillä kovat kannukset itselleen ja pystyvät tulemaan ja vahvistamaan joukkuetta, parhaiten tulee mieleen takavuosilta "Marri" Sairiala, virtuoosi jo syntyessään.

Tänä vuonna ei tosin tähän ole mahdollisuuksia, sen verta kovalla kädellä Rehtori laivaansa ohjaa. Joukkue pelaa maaliskuun aikana vielä muutaman harjoitusottelun, jonka jälkeen onkin jo huhtikuu ja joukkueen hitsaaminen yhteen. Parhaiten tämä onnistuu perinteisessä Seppo-saunaillassa, jonka yhteydessä nuorille sekä uusille hukille annetaan perinteinen kaste. Täksi vuodeksi MTV 3 jo kyseli mahdollisuuttaan päästä mukaan kuvaamaan ensimmäisiä Idols-karsintoja, sen verta kuuluisuutta on kastelaulanta niittänyt ja tänä vuonna onkin suuri joukko laulajia mukana.

Vielä kun saataisiin saunamajuri Niskavaara mukaan. Joukkue toivookin, että Joni tekisi puolittaiset Selänteet ja tulisi jo ennen pelikauden alkua mukaan. "Teukkahan" teki comebackin edelliskaudella vasta sarjan puolivälin tienoilla tuolla rapakon takana.

-BFB-

(19.2.2009) 

Tammi-helmikuu 2009

-BFB-